Joulukalenterit

Huomisesta alkaen saa taas availla erilaisia joulukalentereita. Tänä vuonna olen jättänyt niiden hankkimisen melko myöhään, enkä ole tehnyt vastaavanlaista vertailua eri mallien välillä kuin viime vuonna.

Veikkauksen arpajoulukalenteri on varma klassikko, jota on kiva raaputella pikkuvoittojen toivossa. Jos alkaa jo heti alusta saada lukuisia päävoittoon viittaavia joulupukki-tunnuksia, voi olla pettynyt (realistisesti päävoiton voittaminen ei ole kovin todennäköistä). Kannattaa ennemmin toivoa vaikka useampaa pientä voittoa.

Toisena arpakalenterina voisi olla Lumilyhty-joulukalenteri, josta voi voittaa kaikenlaista roinaa "miniristeilystä" tietokoneeseen. Minulla oli Lumilyhty toissa vuonna, mutta en voittanut mitään. Tänä vuonna voisi yrittää uudestaan.

Nämä kaksi edellä mainittua ovat siis varmoja valintoja, mutta suklaakalenteria valitessa alkaa runsaudenpula. Viime vuonna minulla oli Haribon karkkikalenteri, joka oli melko kaksijakoinen. Toisaalta se sisälsi loistavia minipusseja mm. nallekarkkeja, mutta toisaalta myös tylsiä möhkäleitä jotain ihmeellistä kovahkoa hedelmätoffeeta. Tänä vuonna ajattelin vaihtaa Smarties-kalenteriin, joka vaikuttaa paksulta ja mielenkiintoiselta. Tosin eilen sain kuulla myös Kinder-kalenterista, jota en ole nähnyt missään, mutta sekin pitäisi ehkä tarkistaa.

Huomenna auki luukku 1!

Tweet

Ärtynyt

Nyt on kyllä kaamosmasennus (toivottavasti) huipussaan. Tämä viikko on tähän mennessä ollut varsinaista rimpuilua.

Yksi piirre, jota inhoan itsessäni ehkä eniten, on se että väsyneenä olen todella ikävä ihminen. Olen 0,05:n millisekuntin päässä kiukuttelemisesta ja vittuilemisesta kaikille tai kaikelle mikä tulee vastaan. Tänään ja eilen on pitänyt oikein varta vasten lähteä pois ihmisten ilmoilta, ettei mitään peruuttamatonta pääse tapahtumaan.

Moni asia stressaa: opintopisteiden vähäisyys, ranskan-kokeen läheisyys (tulee luultavasti liittymään ensin mainittuun), "tuhansien" sähköpostien lähettäminen ja deadlinejen muistaminen, jne. - mutta ennen kaikkea väsymys. The Supernaturalsilla on sellainen biisi kuin I Wasn't Built To Get Up(mp3) ("...at this time") ja uskon, että se kertoo minusta. Seitsemältä aamulla heräääminen on marraskuussa yksinkertaisesti niin väärin!

Ei kai tähän auta kuin hyvät #7:at. Tavoitteena olla sängyssä viimeistään klo 22. Muuten en voi taata, mitä huomenna saattaa tapahtua...

Tweet

Top-asiat, #´5: uusi

Top-asiat -lista pääsee puoliväliin (tämän jälkeen vasta alkavat todella mahtavat jutut, kuulkaas). Sijalla 5 on "uusi".

Pidän oikeastaan kaikesta uudesta. Uusi on aina parempi kuin vanha, alku on parempi kuin loppu, matkalle lähteminen on monesti kiinnostavampaa kuin perillä, lasi on aina jo puoliksi tyhjä. On olemassa sellainen käsite kuin "tylsistymiskynnys" (boredom threshold) ja itselläni se on melko matala. Kyse on myös uteliaisuudesta ja eksotiikasta: kaikki uusi ja erilainen on kiinnostavaa.

Aivan käytännössä esimerkiksi musiikin kuuntelussa uuden hakeminen tulee oudolla tavalla esille. Miksi pitää kuunnella Hard-Fita ja Razorlightia vaikka The Jam ja The Clashkin olivat olemassa ja tekivät samat asiat jo 30 vuotta sitten? Miksi aina pitää etsiä bändejä, jotka kuulostavat Beatlesiltä vaikka uudet eivät kuitenkaan takuulla voita alkuperäistä? Tai ruoassa: miksi pitää kokeilla kaiken maailman makusiirappipepsejä, vaikka alkuperäinen on jo hyväksi havaittu?

Alhaisesta tylsistymiskynnyksestä on sekä hyötyä että haittaa. Koulussa siitä oli hyötyä esimerkiksi äidinkielen aineita kirjoitettaessa: jokaiseen oli pakko keksiä jotain uutta ettei itse tylsistyisi, vaikka edellisiäkin toistamalla olisi varmasti saanut hyvät arvosanat. Pelkään, että suurimmat haittapuolet ovat vasta edessä: miten voisin kestää esimerkiksi tavallisia "yhdeksästä viiteen" -työaikoja taikka avioliittoa?

Juttelin "uudesta" erään ystävän kanssa, ja hän tarkensi että parempi termi olisi ehkä "hallittu uusi". Uusi on kivaa vain, jos siihen saa itse vaikuttaa. Yllätykset eivät useimmiten ole mukavia! Olen erittäin samaa mieltä, ja toisaalta kyllä kaikenlaiset rutiinit ja tuttuudetkin ovat tärkeitä. Ehkä kyse on tasapainosta.

Tweet

Levy: Razorlight - Razorlight (Vertigo, 2006)

Lontoolais-ruotsalainen Razorlight ottaa toisella levyllään uuden askeleen kohti entistäkin suurempia areenoja ja kirkkaampia valoja. Vuonna 2004 julkaistu esikoislevy Up All Night oli täynnä vauhdikasta ja energistä, hieman Libertines-tyylistä mutta määrätietoisempaa nuorten miesten kitararockia. Viime vuoden Live8-esiintymisen valtavuudesta huumaantuneena Razorlightin itsevaltainen johtaja Johnny Borrell haluaa nyt kakkoslevyllä valloittaa Wembleyn, Amerikan ja varmaan Kuunkin.

Up All Nightiin verrattuna Razorlight on pehmeämmin soitettu ja vähemmän aggressiivinen. Tällä kertaa bändi antaa laulumelodioille yhä enemmän tilaa ja jättää särökitarat kaappiin. Näin kevyesti mutta silti pirteästi soittaminen vaatii taitoa ja visiota. Muutenkin bändi on levyn nimeä ja kansikuvaa myöten pitänyt asiat yksinkertaisina: levyllä on 10 kappaletta ja kestoa vain 35 minuuttia.

Kappalemateriaali on erittäin vahvaa. Kymmenestä biisistä löytyisi helposti 5-6 singleä eikä turhaa täytettä ole. Levyn avaava In The Morning on vahvasti Clash-vaikutteinen mutta aivan vastustamattomasti etenevä rockkappale, äskeinen UK#1-hitti America myöhäisyön fiilistelyä, Before I Fall To Pieces reipasta ja äärimmäisen tarttuvaa poppia ja päätösbiisi LA Waltz vakava ja tunnelmallisempi tuotos. Lisäksi levy sisältää yhden omista suosikkikappaleistani tältä vuodelta: hieman hölmön mutta hyräilyyn pakottavan Who Needs Loven.

"Razorlight" ei ole paras tänä vuonna julkaistu albumi, mutta se on juuri sellaista musiikkia jota ainakin itse haluan vuonna 2006 kuunnella. Bändin kappaleissa ei ole mitään turhaa, vaan pelkästään tarttuvia kertosäkeitä, hienon kuuloisia kitarakuvioita ja tarkkaa taustalaulua. Razorlightista kannattaa nauttia vielä niin kauan kuin se on olemassa: huhutaan, että Borrell on äärimmäisen kateellinen rumpali Andy Burrowsille, joka sävelsi ykköshitti American vaikka lähes kaikki yhtyeen muut kappaleet ovat omasta loistostaan nauttivan Borrellin säveltämiä.

Jos Razorlight vain pysyy kasassa, ei Kuun valloituskaan ole mahdotonta.

Arvio: 3/5

In The Morning [lähdeblogi]

America [lähdeblogi]

Before I Fall To Pieces [lähdeblogi]

Tweet

Biisejä sadepäivälle

Suede - Shipbuilding [lähdeblogi]

The Beautiful South - Song For Whoever

Shipbuilding on alunperin Elvis Costellon ja Clive Langerin kirjoittama kappale, josta Sueden versio on mielestäni paras. Laulun tarina kertoo Falklandin sodasta ja siitä, miten sotalaivojen rakentaminen tuottaa vaurautta laman kourissa kituville telakkakaupungeille, mutta myös miten sodan uhreille on tästä laivanrakentelusta tappavia seurauksia.

The Beautiful Southin Song For Whoever on nokkela tarina siitä, miten lauluntekijä tekee lauluja toisten pahasta olosta. "The number one I hope to reap depends upon the tears you weep so cry, lover, cry." Siinä myös luetellaan monia tyttöjen nimiä, jotka laulun kertoja on unohtanut sen jälkeen kun hänen mustekynänsä on päässyt kuivumaan.

Melankolisia, hienoja lauluja jotka sopivat sateiseen harmaaseen marraskuun päivään.

Tweet

Säälittävyyden / toiveajattelun huippu?

Se, että jättää puhelimensa juhlien jälkeiseksi yöksi päälle siinä toivossa, että joku tyttö soittaisi jotain "Mä rakashtan shua" -puheluita joskus aamuyöllä? (Sellaista vain ei tule tapahtumaan. Puhelin kiinni, akkua kuluu.)

Tweet

Stop The Clocks

Liam and Patsy Recreation Clubin jälkitunnelmia.

Elokuva Lord Don't Slow Me Down vaikutti hienolta ja hauskalta, mutta Virgin Oilin äänentoisto oli sen verran heikonlainen, että paljon jäi kuulematta. Ja Arto Nyberg ja Simo Frangén höpisivät taustalla vähän liian kovaääneisesti. Elokuva sisälsi silti monen monta mainiota kohtausta ja oli hyvä kuvaus rockbändin kiertue-elämästä (joskin aika tavanomainen: "Japanissa väsyttää").

Kevinin versiot Oasis-biiseistä olivat todella omaperäisiä - jotkut onnistuivat paremmin kuin toiset. Supersonic oli täysin kuuntelukelvotonta roskaa, mutta esimerkiksi Wonderwall ja etenkin Champagne Supernova olivat kiinnostavia ja hyviäkin. Wonderwallissa Kevin vaihtoi tahtilajin 3/4:aan ja Champagne Supernova oli alkuperäistä paljon nopeatempoisempi ja rakentui jännän urku-loopin päälle.

Paavo Arhinmäen puhe oli erinomaisen hauska, mikä oli yllättävää! Paavo muisteli AIK- ja Chelsea-futiskokemuksiaan, viikkoaan manchesterissä, lädejä, scallyja ja pop-kulttuuria. Lisäksi hän antoi vakuuttavan vaalilupauksen: "Poliitikkona tulen noudattamaan sellaista politiikkaa, että Oasis saadaan Suomeen". Minun ääneni menee (ehkä) Paavolle.

Oasis-karaoke oli jälleen hauskaa ja esityksen upean vaihtelevatasoisia. Oma suosikkini oli ehkä 35-40 -vuotias nainen, joka esitti Don't Look Back In Angerin n. 8 sanan sanavarastolla - kertosäkeen ensimmäinen rivi meni oikein, kaikki muu oli "dää dää dää dä-dää"! Palkinnot olivat jopa viimekertaakin laadukkammat ja sain ystäväni Tommin suosiollisella avustuksella (kiitos!) mukaani kivan T-paidan ja Stop The Clocks -kokoelman erikoisversion. Lisäksi kaikille karaokeen osallistuneille jaettiin Acquiesce/The Masterplan -promosingle, jollaisen sai myös ovesta sisään tullessaan. Niinpä sain €5:n lipulla (+ narikka €2) noin €35:n arvosta tavaraa mukaani. Tiukoille tosin meni: karaokekisan neljästä voittajasta oli melkoista epäselvyyttä, mutta vinkkini tuleville osallistujille on, että ne palkinnot pitää vain käydä hakemassa. Niin Noelkin tekisi!

Kiitokset kaikille tapahtuman järjestämiseen osallistuneille! Toivottavasti seuraava kerta tulee jo nopeammin kuin kahden vuoden kuluttua (ja toivottavasti se on hieman pienemmässä tilassa). Live forever!

Tweet

Supersonicliveforeverwhatever

Kyllä, totta se on: Suomessa elää ja voi hyvin vielä muutama innokas Oasis-fani. Hittikokoelma Stop The Clocks julkaistiin tänään ja sen kunniaksi jo äärimmäisen legendaarinen Liam & Patsy Recreation Club saa jatkoa keskiviikkona!

Viimeksi vastaavanlainen klubi järjestettiin vähän yli kaksi vuotta sitten Definitely Maybe DVD:n julkaisua juhlistamaan. Silloin paikkana oli pienen pieni Semifinal, nyt suurempi (ja... kasvottomampi) Virgin Oil Co. Ohjelma tulee taas olemaan laadukasta: tällä kerralla päähuomion kerää uuden Oasis-dokumentin Lord Don't Slow Me Down ainoa Suomen-esitys. Tämä on todellinen kulttuuriteko klubin järjestäjiltä! Itse olin jo alistunut odottamaan DVD-versiota tai Ruotsin SVT:n esitystä, joka on luvassa "joulun jälkeen". Mutta nyt pääsenkin näkemään elokuvan tuoreeltaan ja isolta ruudulta!

Muita ohjelmanumeroita ovat mm. Kevin-yhtyeen esiintyminen (ei paljon nappaa; bändin musiikki ei ole yhtä hyvää kuin jäsenensä Finn Andersonin hauskat musiikkivideot), Oasis-karaoke (viimeksi sain lohdutuspalkintona Columbia-vinyylin!), DJ-setti ja eduskuntaehdokas Paavo Arhinmäen puhe (joka ei toivottavasti käänny vaalipropagandaksi, vaan pysyy Oasis-aiheessa).

Viime kerralla oli huvittavaa huomata, että Oasis-diggailu on oikeastaan hieman samanlaista nörttimäistä intoilua kuin joku Star Trek -fanitus luultavasti on. Paikka on täynnä Liam tai Noel Gallagheria imitoivia nuoria miehiä (esim. pukeutuneena précis samalla tavalla kuin Noel Definitely Mayben kannessa!), baarin suosituin juoma on gin & tonic (aloittelijoille tiedoksi: se mainitaan Supersonicissa) ja myynnissä oli Benson & Hedges -savukkeita (Noelin suosikkimerkki ja kissojen nimi). Olisikohan Noel itse käynyt vastaavilla Beatles- tai Stone Roses -juhlilla, jos sellaisia oli? En ole aivan varma...

Joka tapauksessa, itse olen ainakin mad fer it ja keskiviikko-illasta tulee varmasti hauska! Vietin tänään melkein klo 24:ään asti kirjastossa, jotta minun ei tarvitsisi keskiviikkona (eikä torstaina) lukea. Kaikkensa on tehtävä. You gotta roll with it. :-D

P.S. Kiitos flyerista, Pertti!

Tweet

Top-asiat, #6: ruoka ja juoma

Top-lista jatkuu, sijalla #6 ruoka ja juoma.

Ruoka on siitä jännä juttu, että sitä on pakko syödä joka päivä pysyäkseen hengissä, mutta sitä haluaa syödä myös vain huvin vuoksi. Opiskelijalla tämä jako tulee selvästi esiin, sillä päivän aikana täytyy syödä kerran UniCafessa hengissä pysyäkseen, vaikka kyseisen opiskelijaruokalan sapuska ei useimmiten mikään suuri nautinto olekaan.

Viime vuonna Suomessa nousi suuri kohu, kun Italian ex-pääministeri Silvio Berlusconi ja Ranskan presidentti Jacques Chirac haukkuivat suomalaista ruokaa. Itse olen kyseisten herrojen kanssa samaa mieltä. Suomalainen ruokakulttuuri perustuu hyvin paljon käytännöllisyyteen ja siihen hengissä pysymisen tehtävään: ruoan on oltava ravitsevaa, edullista ja konstailematonta. Maku, ulkonäkö ja koostumus ovat suomalaisessa ruoassa epäolennaisia seikkoja. Berlusconin italialainen ja Chiracin ranskalainen ruokakulttuuri edustavat toista ääripäätä, mikä johtuu paljolti historiasta ja olosuhteista. Silti Suomen "yleiseltä mielipiteeltä" olisi viime vuoden "ruokaskandaalin" aikana ollut rehtiä myöntää, että noissa maissa ruoan taso on hieman toisenlainen kuin täällä - eikä vain haukkua stereotyyppisesti "pizzanpyörittäjiä" ja "patonginpurijoita".

Itse lasken ruoaksi myös kaikenlaiset leivokset, kakut, karkit, suklaat ja limsat. Tässä kategoriassa USA ja anglo-amerikkalainen kulttuuripiiri laajemminkin on selvä ykkönen. Esimerkiksi amerikkalaiselle huoltoasemalle mennessään hämmästyy sitä erilaisten virvoitusjuomien, pastillien ja torttujen valikoimaa, joka sieltä löytyy.

Tämän postauksen pointti ei silti ollut mitenkään haukkua suomalaista ruokaa. Suomessa esimerkiksi kala on todella laadukasta ja karkkien puolelta salmiakki ja lakritsi ovat sellaisia erikoisuuksia, joiden toivoisi leviävän suomalaisessa muodossaan maailmalle laajemminkin.

Lopuksi muutama ruokaan liittyvä quote tämän vuoden ajalta:

"Aina mahtuu toinen [pala kakkua]" (Kahvilassa kakkua syötäessä kannattaa aina tilata kaksi palaa.)

"Bulimia on ratkaisu siihen" (Syöminenhän tuntuu parhaalta kun vatsa on tyhjä ja nälkä kova. Tämä kuitenkin tavallisesti onnistuu vain kerran pari päivässä. Bulimia olisi siis tähän ratkaisu. [Ei kannata ehkä ottaa ihan tosissaan.])

"Kaikki, jotka kasvavat maan alla, ovat juureksia - ja kaikki mikä nousee silleen lautaselta, on kakkua" (Idea oli ilmeisesti se, että syvältä lautaselta tarjoiltu kakku on melko epäkakkumaista.)

Tweet

Babyshambles: The Blinding

Babyshambles palaa ensi kuun alussa uudella The Blinding -EP:llä. Monta asiaa on uudistunut sitten viime vuoden harmillisesti torsoksi jääneen Down In Albionin: Pete Doherty on nähtävästi vähemmän koukussa crackiin ja heroiiniin, levy julkaistaan uudella levy-yhtiöllä ja bändissä on uusi kitaristi.

Ainakin nimibiisin perusteella muutokset vaikuttavat onnistuneilta. The Blindingissa on nimittäin sellaista tiukkuutta ja dynaamisuutta, joiden puute vaivasi suurta osaa Down In Albionin materiaalista (en ole varma, mutta voisin veikata, että tällä kertaa tuottajana ei ole ollut Mick Jones). Kappaleessa on selkeän iskevä rytmi, jota noudatetaan alusta loppuun ja jonka päällä on heti ensi kerrasta päähän tarttuva laulumelodia. Hieman kuin Fuck Forever, mutta vähemmän huumeinen ja vähemmän ahdistava. Itse asiassa jopa aika valoisa ja uhmakas comeback-kappale. (Suurta plussaa myös siitä, että Dohertyn ääni on palannut mukavan kuuloiseksi ja selkeäksi!) Videon on ohjannut Julien Temple:



(Tämän kuulemisen lisäksi perjantai-ilta oli muutenkin oikein onnistunut: hyvä subi, pari pintia kaverin kanssa viihtyisässä paikassa ja takaisin kotiin tasan klo 00 kuin Tuhkimo konsanaan. Ei mitään riuhtomista.)

Edit: Bonuksena vastatarkistettu lista Britannian kaikkien aikojen myydyimmistä albumeista:

1. Queen - 'Greatest Hits' - 5,407,587
2. The Beatles - 'Sgt Pepper's Lonely Hearts Club Band' - 4,803,292
3. Oasis - '(What's The Story) Morning Glory' - 4,304,504
4. Dire Straits - 'Brothers In Arms' - 3,946,931
5. ABBA - 'Gold: Greatest Hits' - 3,932,316
6. Pink Floyd - 'The Dark Side of The Moon' - 3,759,958
7. Queen - 'Greatest Hits II' - 3,631,321
8. Michael Jackson - 'Thriller' - 3,570,250
9. Michael Jackson - 'Bad' - 3,549,950
10. Madonna - 'The Immaculate Collection' - 3,364,785
    
    

Tweet

Tylsää?

Opiskelumotivaatio on tällä hetkellä jossain kateissa. Lukeminen on vain tylsää mekaanista suorittamista.

Mietin tänään sitä, miten yliopisto (ehkä päinvastaisesta mielikuvasta huolimatta) tasapäistää ihmisiä. Suurimmalle osalle tuputetaan osittain piilotetusti tavallista keskiluokkaista elämäntapaa.

Kaikki jotain "hyödyllistä" aihetta opiskelevat (eli lähes kaikki paitsi taide- tai filosofian opiskelijat) alkavat pikkuhiljaa asettaa tavoitteitaan hyvin tavanomaisiin kohteisiin. Olen opiskelujen kautta tavannut lukuisia parikymppisiä, joille suuri unelma olisi olla valtion virkamies tai tutkija tai jotain muuta tylsää. Ei 21-vuotiaana saa vielä alkaa ajattelemaan tuollaisia! Minä ainakin haluan yhä tulla rock-tähdeksi tai Lotto-miljonääriksi. Ehkä se ei onnistu ja siksi on hyvä että minulla on jotain koulutustakin, mutta silti: ei vielä näin nuorena voi alkaa unelmoida omakotitalosta, vakituisesta työstä, farmari-Volvosta ja 2,3:sta lapsesta.

"Teachers teach you 'ow to be stupid", kuten Perry kärjistää tässä loistavassa pätkässä Harry Enfield Show'sta.

Tweet

The Good, The Bad and The Queen: Herculean

Olen maininnut tästä ennenkin, mutta vasta nyt olen todella päättänyt, mitä mieltä olen.

Eli Damon Albarnin uuden yhtyeen The Good,The Bad and The Queen ensimmäinen single Herculean on... loistava!

Damonilla on yhä vakuuttava taito luoda hienoja melodioita ja tässä kappaleessa myös melankolisuutta korostava tuotanto on osunut juuri nappiin. Tämä on 2000-luvun popmusiikkia.

Lataa Herculean mp3 tästä. [lähdeblogi]

(Pitää vielä vähän itse nostaa kissan häntää: Tässä blogissani viimeisimmän viikon aikana ladattavaksi osoitettu musiikki on kokonaisuudessaan loisteliasta. Viime viikon U2-biisistä alkaen kaikki on 100%-sen parasta. Kannattaa ottaa vaari ja downloata kaikki. :-))

Tweet

Top-asiat, #7: nukkuminen

Elämän yksi parhaista asioista on nukkuminen. Se on siinä mielessä ironista, että voi perustellusti kysyä, onko nukkuminen elämistä? Oma vastaukseni on, että kyllä on. Ensinnäkin nukkuessakin vanhenee (ellei ole Prinsessa Ruusunen), jo se riittää perusteluksi.

Joka tapauksessa, mikään ei ole mukavampaa kuin se, että herää hetkeksi kello 4.30 aamulla kesken unien, katsahtaa herätyskelloon ja vaipuu takaisin sänkyyn tietäen, että vielä on monta tuntia aikaa nukkua.

Nukkumisen jälkeen on hyvä olo. Mistään ei oikein tule mitään, jos on väsynyt. Mutta silloin kun on virkeä, kaikki tuntuu hyvältä ja mahdolliselta.

Ainoa negatiivinen puoli ovat painajaisunet. Onneksi niitä ei ainakaan itselleni tule hirveän usein, mutta kyllä ne hyvin ahdistavia ovat. Toisaalta onnelliset unet voivat jäädä päähän päiviksi tai jopa viikoiksi, ja niitä muistelemalla saa hyvän olon.

Oma suosikkiuneni oli ehkä viime vuonna alkukesästä. Käännyin kadunkulmasta kotikadulleni, ja huomasin, että siellä oli käynnissä jonkinlaiset katufestivaalit. Pete Doherty levitoi ilmassa pyörien kitaransa kanssa. Hieman etäämmällä The Tears soitti aiemmin julkaisemattoman kappaleensa Push The Cathedral. Se oli ihmeellinen kappale: ensin n. 1,5 minuutin ajan Brett Anderson lauloi äärimmäisen kauniin melodian ja Bernard Butler soitti syntetisaattoria. Sitten tietyssä kohtaa kappaletta Anderson alkoi irrottaa syntetisaattorista virta- ja muita johtoja niin, että soittimen ääni muuttui. Hän teki sen juuri oikeassa järjestyksessä, se oli osa kappaletta. Lopulta kaikki johdot olivat irti ja biisi hajosi siihen.

Tweet

Top-asiat, #8: hotellit

Listan sijalla #8 ovat hotellit. Hotelleissa on monta viehättävää asiaa, esimerkiksi se että olitpa missä päin maailmaa tahansa, hotellit ovat pääpiirteittäin samanlaisia. Ne ovat kuin jonkinlainen ihannekuva siististä, tehokkaasta, tyylikkäästä länsimaisesta elämästä.

Oma unelmani olisi asua koko ajan hotellissa, joten kadehdin kovasti esim. Paris Hiltonia joka vietti koko lapsuutensa hotellissa tai Keanu Reevesiä joka muutti pois hotellista vasta vuonna 2003. Hotellissa koko ajan asuminen olisi niin kätevää: sänky olisi aina pedattu, pyyhkeet aina tuoreita, aamiainen aina monipuolinen ja vastaanottotiskillä aina joku pitämässä vahtia. Televisiostakin näkyisi 1000 kanavaa.

Hotelleissakin pienet featuret parantavat viihtyvyyttä entisestään. Esimerkiksi viime viikonloppuna Tukholmassa olin hotellissa, jossa oli Hästensin sängyt ja seinillä jotain kuuluisaa ruotsalaista design-tapettia (siitä oli erikseen maininta).

(Tämän kirjoituksen kuvituksena on huone dublinilaisesta Clarence-hotellista, jonka omistaa U2.)

Sitten pari loistavaa biisiä ladattavaksi:
Garbage - You Look So Fine (Fun Lovin' Criminals Version) [lähdeblogi]
Amy Winehouse - Rehab [lähdeblogi]

You Look So Fine on yksi kohokohdista Garbagen toisella levyllä, mutta tämä versio ylittää alkuperäisen tyylikkyydellään. Fun Lovin' Criminals soittaa kappaleeseen hämyiset lounge-taustat ja Shirley Mansonin laulun hienous nousee esille. Yksi onnistuneimmista "remixeistä" ikinä!

Amy Winehouse on englantilainen nuori, vihainen ja sekava naislaulaja, josta ensin povattiin Englannin vastausta Norah Jonesille. Toisen levyn ensimmäisellä singlellään Winehousella on apuna tämän hetken kuumin tuottaja Mark Ronson ja tuloksena on vauhdikas 60-lukuinen veto.

Ja vielä erikseen Slide Away eilisen Oasis-postauksesta, mutta suosittelen lataamaan koko keikan! [lähdeblogi]

Tweet

Toinen Oasis

Oasis on kuin bändien Jekyll / Hyde: on Liamin kova rock'n'roll-Oasis ja Noelin herkempi singer/songwriter-Oasis. Yllättävää on se, että kumpikin Oasis on parhaimmillaan aivan fantastinen. Bändin kappaleet ovat niin hyviä, että ne toimivat monella tavalla esitettyinä.

Stop The Clocks -kokoelmaa markkinoidakseen Noel ja Gem ovat lähteneet muutamalle keikalle sen herkemmän ja akustisemman Oasiksen kanssa. Keikkoja on ollut Lontoossa, LA:ssa ja Torontossa. Noel laulaa ja soittaa akustista kitaraa, Gem soittaa sähkökitaraa tai koskettimia ja Mucky Fingers -kappaleessa edellisellä levyllä soittanut Terry Kirkbride soittaa karsittua rumpusettiä.

Biisilista on koostunut vahvasti b-puolista ja tunnetuimmistakin kappaleista on esitetty hieman tavallisuudesta poikkeavia versioita. Esimerkiksi nyt kuultu näkökulma Slide Away'hin on hienoin ei-Liamillinen versio kappaleesta ikinä! Tämänkertainen akustinen kiertue on jopa parempi kuin legendaarinen MTV Unplugged - luultavasti sen takia, että nyt Noel on saanut suunnitella esiintymisen rauhassa, kun on tiennyt että Liam ei varmasti ole mukana.

Toronton-keikan tämän viikon tiistailta voit ladata tästä (zip-pakattu tiedosto, n. 70mt). Suosittelen aivan kaikille, piditpä sitten Oasiksesta tai et! Tämän jälkeen et voi olla pitämättä.

[Bonuksena jälleen älyttömän hauska Noelin haastattelu The Guardianista (lue etenkin kommentit Keanen laulajasta ja jäniksistä!) ja Nikke Knattertonia You Tubesta.]

Tweet

Mitä se on?

En oikein tiedä, onko se rakkautta vai mitä. Hänen kanssaan puhuminen on joka kerta kyllä todella kivaa, ja joka kerta kun hän lähtee pois, minulle tulee jotenkin surullinen olo. Ja kaikkia keskusteluja hänen kanssaan miettii vielä jälkeenkinpäin. Mutta tuleeko tämä tunne luonnostaan, vai yritänkö jotenkin alitajuisesti vahvistaa sitä? Ja jos asiaa miettii järjellä, olemme kovin erilaisia... eivätkä ne jutut nyt niin hyviä ole... ja hän on ehkä maailman kiireisin ihminen.Hänen seurassaan on helppo olla, mutta todellista kontaktia on kuitenkin ehkä jotenkin vaikeaa saada. Mieluiten en miettisi koko asiaa, jos voisin olla miettimättä.

Tweet

Top-asiat, #9: vaatteet

Yhdeksäntenä siistien asioiden listalla on "vaatteet". Tätä voisi ehkä laajentaa sisältämään myös kengät ja hiukset jne., eli ehkä "tyyli" olisi parempi termi.

Oli miten oli, vaatteet ovat kuitenkin tärkeitä. Halusi sitä tai ei, yleensä ensiarvio ihmisestä muodostuu ulkonäön kautta ja saattaa vaikuttaa pitkään. Itse olen myös sitä mieltä, että esimerkiksi vaatteet tai kengät todella kertovat käyttäjästään paljon, niistä todella voi vetää johtopäätöksiä.

Pienempänä en tietenkään piitannut vaatteista pätkääkään ja oikeastaan vasta muutaman viime vuoden aikana olen myöntänyt itselleni, että olen kiinnostunut vaatteista. (Kai siinä on jotain sellaisia vanhoja asenteita, että vaatteet ovat "akkojen juttu" tai jotain.)

Eniten se on varmasti tullut musiikin kautta: suosikkibändeistäni esimerkiksi Oasis ja The Libertines ovat perineet mod-aatteesta vahvat pukeutumiskäsitykset ja ovat monesti puhuneet erilaisista tyylikysymyksistä haastatteluissaan.

Suosikkivaatekappaleeni on ehdottomasti takki. Pitäisin takkia sisälläkin ja kesälläkin, ellei olisi liian kuuma. Syksy on paras ajankohta takkien kannalta.

Eiliseen liittyen: vaatteet ovat yksi niistä asioista, joita featuret eivät paranna. Yksinkertainen on parasta.

Tweet

Top-asiat, #10: featuret

No niin, eli top-hyvien asioiden lista alkaa tästä. Aion käyttää alkuperäistä Silja Symphonyllä eilen klo 05 raapustettua listaa, vaikka se on ehkä hieman puutteellinen ja vaikuttaa paikoin hölmöltä.

Tarkoitus ei ole siis listata mitään elämän tärkeimpiä arvoja tai muuta, vaan tavallaan konkreettisen käsitteellisiä asioita, jotka ovat arjessa tärkeitä ja tekevät elämästä mielenkiintoista.

Ensimmäisenä ovat "featuret". Mikä tahansa asia muuttuu mielestäni kertaheitolla paremmaksi, jos siinä on jotain erikoista - jotain ominaisuuksia, yksityiskohtia, nappuloita tai muuta. Ja mitä käsittämättömämpi ja turhempi feature on kyseessä, yleensä sitä parempi. Suosikkiesimerkkini viime aikoina näkemistäni hölmöistä featureista on sähköhammasharjassa oleva digitaalinen näyttö, joka näyttää paljonko käyttäjän pitää vielä harjata että hampaat olisivat puhtaat! Sellainen hammasharja on mielestäni valtavan paljon kiinnostavampi kuin omani, jossa ei kyseistä ominaisuutta ole.

Mutta siis hienoja featureja voi olla muuallakin kuin teknisissä laitteissa. Pidän esim. taiteesta, jossa on paljon pieniä yksityiskohtia ja kikkoja katsottavaksi, kuten esimerkiksi Chagallista. Ja esimerkiksi kirjoissa ja tv-ohjelmissa kaikenlainen juonella tai rakenteella tai toteutuksella kikkailu on mielestäni aina plussaa. Myös ihmisissä voi olla featureja, vaikkapa puhetavassa tai käytöksessä tai luonteessa tms. Säässä voi olla featureja, pakkauksissa, paikoissa, melkein missä tahansa.

On vain pari asiaa, joissa featuret eivät ole mukavia. Niistä myöhemmin tällä listalla.

Tweet

Shuffle

Jahas, tällainen löytyi "jostain"...
;-)

1. Put your music player on shuffle.
2. Press forward for each question.
3. Use the song title as the answer to the question even if it doesn’t make sense.

Will it be ok? Still
How are you feeling today? Sometimes You Can't Make It On Your Own
How do your friends see you? Roll With It
Will you get married? Stay
What is your best friend’s theme song? I Me Mine
What is the story of your life? Beat It
What was high school like? Hello, Goodbye
How can you get ahead in life? Mudslide
What is the best thing about your friends? Wonderwall
What is today going to be like? Total Ringo
What is in store for this weekend? I Just Came To Tell You That I'm Going
What song describes you? The Rolling People
To describe your grandparents? Pencil Skirt
How is your life going? In The Round
What song will they play at your funeral? I Don't Feel Like Dancing
How does the world see you? Shame & Scandal
Will you have a happy life? Where The White Boys Dance
What do your friends really think of you? Look Inside America
Do people secretly lust after you? Fade Away
How can I make myself happy? Intro
What should you do with your life? The Night That Minnie Timperley Died
Will you ever have children? Times

---
Okei, ei tässä näyttänyt olevan mitään järkeä. Pari hauskaa juttua kyllä, esim. tämä päivä oli kyllä todellakin "Total Ringo" (Happy Mondaysin biisi) ja high school oli aika "Hello, Goodbye" (The Beatles). Usein biiseillä on niin tylsiä nimiä, esim. "Stay" tai "Intro", etteivät ne oikein kerro mitään. "I Don't Feel Like Dancing" olisi hautajaisissa melko mustaa huumoria, ha ha.

Tweet

Takaisin todellisuuteen

Phuhh, Tukholma on nyt takana ja arki jatkuu taas. Matka oli hauska, mutta rankka - ehkä valitettavasti enemmän rankka kuin hauska.

AIK - Malmö oli varmasti paras urheilutapahtuma, jota olen ollut katsomassa. Jalkapallokulttuuri on lahden toisella puolella kyllä käsittämättömän paljon Suomea edellä. Råsundan stadionilla oli 31000 katsojaa ja AIK-fanien laulu oli kovaa ja komeaa. Myös soihtuja paloi mukavasti. Ruotsissa saa juoda olutta myös katsomossa, mikä herätti suurta iloa joukkiossamme - varsinkin kun lehtereillä kiertelevät oluenkauppaajaneidit olivat erittäin viehättävän näköisiä. Harmi, että AIK:n voitto ei riittänyt mestaruuteen asti, koska Elfsborg voitti samaan aikaan oman pelinsä. Kultajuhlat Tukholmassa olisivat epäilemättä olleet melkoiset!

Tukholma on kyllä hieno kaupunki. Harmi, että se on suomalaisille useimmiten jonkinlainen läpikulkupaikka, tai vain päivän vierailun kohde. Se olisi riittävän laaja useammankin päivän tutkimista varten. Pitäisi joskus viivähtää siellä hieman kauemmin.

Kohta tässä blogissa alkaa muuten Parhaat asiat TOP10 -sarja. Siinä listataan mielestäni 10 parasta asiaa maailmassa. Ei niinkään arvoja tai muita elämän peruspalikoita, vaan enemmän konkreettisia juttuja. Tein eilen listan laivalla, kun en saanut unta.

Tweet

Ruotsi kutsuu

No niin, enää hieman yli 10 tuntia ja pääsee Ruotsiin. Jotenkin outoa, että odottaa tällaista reissua niin paljon. Oikeastaan odotan lähtemistä enemmän kuin varsinaista matkaa. Realistisesti ajateltunahan viikonloppu tulee sisältämään amistelua laivalla, karaokea, buffettia, tahmeita lattioita, ahtaita hyttejä, luultavasti kylmän majoituksen asuntolaivalla Tukholmassa ja ehkä kohtalaisen (joskin varmasti myös kylmän!) jalkapallo-ottelun. Mutta joka tapauksessa kiva päästä vähäksi aikaa pois.

Kävin viimeksi Ruotsissa keväällä 1998, siitäkin on kummallisen kauan. Muistan, että siltä retkeltä (jääkiekkoturnausmatka; join ensimmäistä kertaa Batterya ja tein yhden "king saven" - eräällä pelikaverilla oli iltalukemisena jonkun PC:n lentokonepelin manuaali!) ostin Kentin Isolan ja Pulpin Different Classin. Tulimme kotiin maanantai-aamuna, enkä mennyt kouluun sinä päivänä, vaan kuuntelin kyseisiä levyjä olohuoneen nojatuolissa. Se oli mahtava päivä, maaliskuun loppua kai. Ja kun menin seuraavana päivänä kouluun (nyt puhutaan siis ala-asteesta), sain kuulla että viikonlopun "kotibileissä" eräs tyttö oli sanonut, että olen kaikista "kivin". Toivottavasti tämänkertaisen matkan jälkeen tapahtuisi jotain samanlaista!

Minua huolestuttaa aika paljon se, että tulee olemaan noloa koska tunnun unohtaneen kaiken ruotsin kielitaitoni. Tänään jouduin tarkistamaan sanakirjasta mikä on "postimerkki" ruotsiksi! Vaivaannuttavaa. Toisaalta ei sillä pitäisi olla paljon väliä, mutta olisihan se nyt kiva puhua Ruotsissa ruotsia kun sitä on kuitenkin niin monta vuotta tankattu (mutta sitä ei ole tankattu kohta kolmeen vuoteen). Unohdin katsoa Anders & Månsinkin tältä viikolta... Hrmh.

No, hej då, tiistaina takaisin!

Tweet

Kellon ympäri

Tällä viikolla olen paahtanut hommia lähes kellon ympäri. Herätyksen ja kotiin palaamisen välissä on ollut joka päivä reilusti yli 12 tuntia. Olen ollut erittäin ahkera: milloinkaan ennen minulla ei ole ollut 24 päivää ennen tenttiä (pitäisiköhän hankkia jo nyt joulukalenteri "tenttikalenteriksi"?) näin vähän kirjoja jäljellä luettavana... Ahkeroiminen tuntuu kyllä äärimmäisen mukavalta silloin kun se on ohi. Kai se on se protestanttinen etiikka tai joku, mutta lepo tuntuu parhaimmalta silloin, kun on ansainnut sen raatamalla.

Viikonloppuna tulee kyllä lukemiseen taukoa (mutta ei välttämättä lepoa), kun lähdemme kavereitteni kanssa Tukholmaan katsomaan AIK - Malmö -ottelua. Laivalla ei varmaankaan paljon nukuta...

Muuta: Aika osuvaa, että ensilumi sataa marraskuun 1. päivänä. Kesä ja syksy olivat kyllä tavallaan "liian hyviä": nyt talvea inhoaa reilusti enemmän kuin muuten. Lumi on tietysti parempi kuin viime viikkojen kylmä sade, mutta plus-lämpötiloja tulee kyllä jo nyt ikävä.

New Yorkin -matkan majoitus varmistui: vuokrasimme asunnon Manhattanin eteläpuoliskolta. Vuokraaja oli hieman epäileväinen seitsemän hengen poikajoukkion käytöstavoista, mutta ainakin itse uskon että hänen on turha huolehtia. Asunnon vuokraaminen on mielestäni todella nappijuttu, koska se ei ole paljon hostellia kalliimpi, mutta varmasti hostellia mukavampi (lisäksi kaikki vapaana olevat hostellit näyttivät sijaitsevan kaukana saaren pohjoisosissa)!

Sueden Dog Man Star on täydellinen levy tällaiseen alkutalven synkkyyteen. Se toimii parhaiten marraskuun pimeydessä. Dog Man Star on ehkä parhaimmalla tavalla eskapistisin levy kaikista: se tekee arjen maailmasta mystistä ja kiehtovaa, mutta toisaalta myös kuuluttaa pakoa siitä.

Olin taas tänään koulussa avustajana. On kyllä häkellyttävää, miten viidennellä luokalla tyttöjen ja poikien kypsyydessä on valtavia eroja. Eräs tyttö flirttaili kovin itsevarmasti, se tuntui hieman omituiselta mutta siitä ei pidä välittää. Yläasteella tuon tyylisellä tytöllä on takuulla joku 19-vuotias amispoikaystävä. Menetetty kohtalo siis huomattavissa jo nyt.

Ja miksi miksi se Mira ei ikinä tipu Big Brotherista? Onko ärsyttävämpää muijaa nähty?

Tweet