26 marraskuuta 2006

Levy: Razorlight - Razorlight (Vertigo, 2006)


Lontoolais-ruotsalainen Razorlight ottaa toisella levyllään uuden askeleen kohti entistäkin suurempia areenoja ja kirkkaampia valoja. Vuonna 2004 julkaistu esikoislevy Up All Night oli täynnä vauhdikasta ja energistä, hieman Libertines-tyylistä mutta määrätietoisempaa nuorten miesten kitararockia. Viime vuoden Live8-esiintymisen valtavuudesta huumaantuneena Razorlightin itsevaltainen johtaja Johnny Borrell haluaa nyt kakkoslevyllä valloittaa Wembleyn, Amerikan ja varmaan Kuunkin.

Up All Nightiin verrattuna Razorlight on pehmeämmin soitettu ja vähemmän aggressiivinen. Tällä kertaa bändi antaa laulumelodioille yhä enemmän tilaa ja jättää särökitarat kaappiin. Näin kevyesti mutta silti pirteästi soittaminen vaatii taitoa ja visiota. Muutenkin bändi on levyn nimeä ja kansikuvaa myöten pitänyt asiat yksinkertaisina: levyllä on 10 kappaletta ja kestoa vain 35 minuuttia.

Kappalemateriaali on erittäin vahvaa. Kymmenestä biisistä löytyisi helposti 5-6 singleä eikä turhaa täytettä ole. Levyn avaava In The Morning on vahvasti Clash-vaikutteinen mutta aivan vastustamattomasti etenevä rockkappale, äskeinen UK#1-hitti America myöhäisyön fiilistelyä, Before I Fall To Pieces reipasta ja äärimmäisen tarttuvaa poppia ja päätösbiisi LA Waltz vakava ja tunnelmallisempi tuotos. Lisäksi levy sisältää yhden omista suosikkikappaleistani tältä vuodelta: hieman hölmön mutta hyräilyyn pakottavan Who Needs Loven.

"Razorlight" ei ole paras tänä vuonna julkaistu albumi, mutta se on juuri sellaista musiikkia jota ainakin itse haluan vuonna 2006 kuunnella. Bändin kappaleissa ei ole mitään turhaa, vaan pelkästään tarttuvia kertosäkeitä, hienon kuuloisia kitarakuvioita ja tarkkaa taustalaulua. Razorlightista kannattaa nauttia vielä niin kauan kuin se on olemassa: huhutaan, että Borrell on äärimmäisen kateellinen rumpali Andy Burrowsille, joka sävelsi ykköshitti American vaikka lähes kaikki yhtyeen muut kappaleet ovat omasta loistostaan nauttivan Borrellin säveltämiä.

Jos Razorlight vain pysyy kasassa, ei Kuun valloituskaan ole mahdotonta.

Arvio: 3/5

2 kommenttia:

Tankearkivet kirjoitti...

mie tykkään... todella paljon.

Pete P. kirjoitti...

Jii! Eikä se oo ees mitään hissuttelumusaa. ;-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...