18 marraskuuta 2006

Babyshambles: The Blinding


Babyshambles palaa ensi kuun alussa uudella The Blinding -EP:llä. Monta asiaa on uudistunut sitten viime vuoden harmillisesti torsoksi jääneen Down In Albionin: Pete Doherty on nähtävästi vähemmän koukussa crackiin ja heroiiniin, levy julkaistaan uudella levy-yhtiöllä ja bändissä on uusi kitaristi.

Ainakin nimibiisin perusteella muutokset vaikuttavat onnistuneilta. The Blindingissa on nimittäin sellaista tiukkuutta ja dynaamisuutta, joiden puute vaivasi suurta osaa Down In Albionin materiaalista (en ole varma, mutta voisin veikata, että tällä kertaa tuottajana ei ole ollut Mick Jones). Kappaleessa on selkeän iskevä rytmi, jota noudatetaan alusta loppuun ja jonka päällä on heti ensi kerrasta päähän tarttuva laulumelodia. Hieman kuin Fuck Forever, mutta vähemmän huumeinen ja vähemmän ahdistava. Itse asiassa jopa aika valoisa ja uhmakas comeback-kappale. (Suurta plussaa myös siitä, että Dohertyn ääni on palannut mukavan kuuloiseksi ja selkeäksi!) Videon on ohjannut Julien Temple:



(Tämän kuulemisen lisäksi perjantai-ilta oli muutenkin oikein onnistunut: hyvä subi, pari pintia kaverin kanssa viihtyisässä paikassa ja takaisin kotiin tasan klo 00 kuin Tuhkimo konsanaan. Ei mitään riuhtomista.)

Edit: Bonuksena vastatarkistettu lista Britannian kaikkien aikojen myydyimmistä albumeista:

  1. Queen - 'Greatest Hits' - 5,407,587
  2. The Beatles - 'Sgt Pepper's Lonely Hearts Club Band' - 4,803,292
  3. Oasis - '(What's The Story) Morning Glory' - 4,304,504
  4. Dire Straits - 'Brothers In Arms' - 3,946,931
  5. ABBA - 'Gold: Greatest Hits' - 3,932,316
  6. Pink Floyd - 'The Dark Side of The Moon' - 3,759,958
  7. Queen - 'Greatest Hits II' - 3,631,321
  8. Michael Jackson - 'Thriller' - 3,570,250
  9. Michael Jackson - 'Bad' - 3,549,950
  10. Madonna - 'The Immaculate Collection' - 3,364,785

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...