23 marraskuuta 2006

Stop The Clocks


Liam and Patsy Recreation Clubin jälkitunnelmia.

Elokuva Lord Don't Slow Me Down vaikutti hienolta ja hauskalta, mutta Virgin Oilin äänentoisto oli sen verran heikonlainen, että paljon jäi kuulematta. Ja Arto Nyberg ja Simo Frangén höpisivät taustalla vähän liian kovaääneisesti. Elokuva sisälsi silti monen monta mainiota kohtausta ja oli hyvä kuvaus rockbändin kiertue-elämästä (joskin aika tavanomainen: "Japanissa väsyttää").

Kevinin versiot Oasis-biiseistä olivat todella omaperäisiä - jotkut onnistuivat paremmin kuin toiset. Supersonic oli täysin kuuntelukelvotonta roskaa, mutta esimerkiksi Wonderwall ja etenkin Champagne Supernova olivat kiinnostavia ja hyviäkin. Wonderwallissa Kevin vaihtoi tahtilajin 3/4:aan ja Champagne Supernova oli alkuperäistä paljon nopeatempoisempi ja rakentui jännän urku-loopin päälle.

Paavo Arhinmäen puhe oli erinomaisen hauska, mikä oli yllättävää! Paavo muisteli AIK- ja Chelsea-futiskokemuksiaan, viikkoaan manchesterissä, lädejä, scallyja ja pop-kulttuuria. Lisäksi hän antoi vakuuttavan vaalilupauksen: "Poliitikkona tulen noudattamaan sellaista politiikkaa, että Oasis saadaan Suomeen". Minun ääneni menee (ehkä) Paavolle.

Oasis-karaoke oli jälleen hauskaa ja esityksen upean vaihtelevatasoisia. Oma suosikkini oli ehkä 35-40 -vuotias nainen, joka esitti Don't Look Back In Angerin n. 8 sanan sanavarastolla - kertosäkeen ensimmäinen rivi meni oikein, kaikki muu oli "dää dää dää dä-dää"! Palkinnot olivat jopa viimekertaakin laadukkammat ja sain ystäväni Tommin suosiollisella avustuksella (kiitos!) mukaani kivan T-paidan ja Stop The Clocks -kokoelman erikoisversion. Lisäksi kaikille karaokeen osallistuneille jaettiin Acquiesce/The Masterplan -promosingle, jollaisen sai myös ovesta sisään tullessaan. Niinpä sain €5:n lipulla (+ narikka €2) noin €35:n arvosta tavaraa mukaani. Tiukoille tosin meni: karaokekisan neljästä voittajasta oli melkoista epäselvyyttä, mutta vinkkini tuleville osallistujille on, että ne palkinnot pitää vain käydä hakemassa. Niin Noelkin tekisi!

Kiitokset kaikille tapahtuman järjestämiseen osallistuneille! Toivottavasti seuraava kerta tulee jo nopeammin kuin kahden vuoden kuluttua (ja toivottavasti se on hieman pienemmässä tilassa). Live forever!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olen vihreä..kateudesta

Pete P. kirjoitti...

:-)

Stop The Clocks vaikuttaa muuten oikeastaan todella hyvältä kokoelmalta. Se, että siinä on vain 18 biisiä vaikutti ensi alkuun heikkoudelta, mutta toisaalta se että siinä on kaksi 9:n biisin CD:tä tekee siitä äärimmäisen tiukan kokoelman. Biisit ovat vain niin hyviä, että vaikka ne on kuullut 1000 kertaa, niin se ei vähennä niiden hienoutta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...