Viime aikoina olen tuntenut olevani kovasti loman tarpeessa. En ole oikeastaan pitänyt kunnon kesälomaa kolmeen vuoteen, eikä kesävapaa silloinkaan ollut oikein rentouttava.Töihin mennessäni ohitan lähes joka päivä matkatoimiston näyteikkunan, jossa erilaiset matkatarjoukset esittävät houkuttelevia kutsujaan. Vaikka kaupunkikohteet ovatkin suosikkejani ja monen monta hienoa suurkaupunkia on vielä käymättä, jotenkin nyt tuntuu siltä, että kaikkein mieluisin lomalokaatio olisi joku perus-rantaturistikohde, esimerkiksi Torremolinos, Mallorca tai muu vastaava.
Kun olin pieni, kävimme lähes joka kesä jossain "etelässä". Sitten kun olin n. 11-vuotias, vaihdoimme rantakohteet kaupunkeihin ja siitä edespäin olen lievästi halveksinut ja kritisoinut aurinkopakettimatkoja. Eihän joku Rhodos voi millään vetää vertoja Lontoolle tai Roomalle – miksi joku siis haluaisi tylsälle rannalle mieluummin, kuin kiehtovaan kaupunkiin?
Kuitenkin parin viime vuoden aikana ajatus siitä, että viettäisi viikon tai pari jossain Kreetalla päivät hiekkarannalla maaten ja illat miekkakalaa syöden, on alkanut tuntua hyvinkin houkuttelevalta. Rantalomat eivät ehkä ole kovin stimuloivia tai kiinnostavia, mutta ainakin ne ovat rentouttavia. Haluaisin vain laittaa aivomassan narikkaan ja paistua jonkin aikaa välimerellisessä lämmössä.
Tarvitsisin todella sellaisen nollauksen ennemmin tai myöhemmin.
MP3: Blur - Advert [lähde]
Tekstit
2 kommenttia:
Sama vika: minäkin olen virallisesti ainoastaan sivistävien ja kulturellien kaupunkimatkojen ystävä, mutta viime aikoina ajatus Kanariansaarista tai Kreetasta tai jostain muusta keski-ikäisten suomalaisten kansoittamasta turistirysästä on alkanut tuntua omituisen kiehtovalta. Toivoa sopii, että mielenhäiriö johtuu vain kotimaan tähänastisista kesäsäistä.
Tiedät lähestyväsi keski-ikää, kun...
Ei vaan, auringonpaisteessa hermo lepää helpommin.
Lähetä kommentti