22 heinäkuuta 2008

Nolostuttaa

Tänään on jotenkin hankala päivä. Mikään ei oikein suju. Olisi pitänyt jäädä sänkyyn. Kadotin aurinkolasitkin. Ja kaiken lisäksi tein äsken jotain melko nolostuttavaa.

Olen siis töissä ja minun pitäisi erästä tehtävää varten katsoa koneelta videota. Jotta en häiritsisi muita, käytän työskennellessäni kuulokkeita.

Otin nappikuulokkeet irti iPodistani ja työnsin niiden piuhan tietokoneen kuulokeliitäntään. Ennen varsinaisen työskentelyn aloittamista lueskelin kuitenkin The Guardianin musiikkisivuja, jotka kertoivat mielenkiintoisen jutun amerikkalaisesta farmarista, joka oli levyttänyt aivan järkyttävän hirveän punaniskaoikeistolaisen kappaleen nimeltä The Republican Song.

Kurkkasin siis YouTubesta republikaanilaulun tahattoman huvittavan videon ja sen päälle vielä Guardianin jutun linkistä löytämäni Tom Robinson Bandin kappaleen Glad To Be Gay. Se oli aika tarttuva ("Siiiing if you're glad to be gay"), joten lisäsin kuulokkeisiini volyymia.

Kunnes huomasin, että kuulokkeeni eivät olleetkaan kiinni koneeni kuulokeportissa, vaan sen viereisessä samanlaisessa pyörylässä. Ja kaikki äsken kuuntelemani laadukas musiikki oli siis kantautunut kaikkien lähistölläni istuvien työtovereitteni korviin.

Tilannetta oli aika vaikea kääntää tästä tyylikkäämpään suuntaan. Kysyin hieman tarpeettomasti "Kuulitteko ton jenkkilaulun?", johon kaikki vastasivat kyllä kuulleensa sen.

Pääsisipä jo takaisin nukkumaan. Toivottavasti mitään muuta ei tapahdu enää tänään. Tämä piristi vähän, mutta arvostelukykyni on silti tällä hetkellä sen verran sekaisin, etten ole ihan varma, oliko tässä sittenkään oikeasti mitään hauskaa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...